Sähköinen tarina teini-ikäisestä Cruellasta svengaavan Lontoon kesässä 1967. Maureen Johnsonin kirjoittaman tarinan innoittaja on kesällä 2021 julkaistava Disneyn liveaction-elokuva Cruella.
16-vuotias lahjakas, kekseliäs ja kunnianhimoinen Estella unelmoi muotisuunnittelijan urasta. Kohtalolla tuntuu kuitenkin olevan muita suunnitelmia hänen varalleen: kun nuori Estella saapuu Lontooseen, hän päätyy viettämään aikansa kaupungin kaduilla amatööriroistojen Jasperin ja Horacen seurassa. Estellalla on niin kiire ommella valeasuja kolmikon ryöstöretkille, että haaveet Lontoon muotieliitistä saavat jäädä. Yllättäen Estella temmataan rikkaiden ja kuuluisien maailmaan, kun hän tutustuu varakkaisiin hienostonuoriin. Päivien täyttyessä loisteliaista juhlista, luksusravintoloista, rokkitähden deittailusta ja tietysti huippumuodista Estella alkaa pohtia, josko hänet olisi sittenkin tarkoitettu johonkin suurempaan. Mutta mikä on rikkaiden kanssa seurustelun hinta – ja onko Estella valmis maksamaan sen?
Maureen Johnson on tunnettu yhdysvaltalainen kirjailija, jonka useat nuorille ja nuorille aikuisille suunnatut teokset ovat yltäneet New York Timesin ja USA Todayn bestseller-listoille. Hänen tuotantoaan on aiemmin suomennettu yhteisteoksessa Let It Snow yhdessä John Greenin ja Laureen Myraclen kanssa, ja kirjasta on tehty myös Netflix-elokuva. Johnson asuu New Yorkissa.
- Kustantaja / Valmistaja Tammi
- ISBN 9789520433864
- Tuotekoodi 9789520433864
- Kirjoittajat Maureen Johnson; Disney
- Kääntäjät Jenni Rapelo
- Sarja Disney-kirjat
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Englanti
- Thema-luokitus Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: yleinen
- Ilmestymispäivä 23.08.2021
- Vuosi 2021
- Painos 1
- Tuoteryhmä Nuorten romaanit
- Tuotepääryhmä Lasten- ja nuortenkirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Ikäsuositus alkaen 12
- Sivumäärä 256
- Avainsanat Lontoo; tytöt; teini-ikäiset; varkaat; unelmat; huijarit; muotiala; ompelu; yläluokka; ystävystyminen; katulapset; alter ego; pahikset
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain N
- Alkuperäinen nimi Cruella. Hello, cruel heart.
- Pituus (mm) 210
- Leveys (mm) 136
- Korkeus (mm) 17
- Paino (g) 244
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Liimasidos; Haka- tai satulasidottu; Liepeelliset pehmeät kannet
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Tammi, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.