Esikoinen on huippusuositun Perillinen-sarjan toinen kirja.
Eragon ja lohikäärme Saphira ovat juuri kukistaneet kääpiöiden ja muiden kapinallisten kanssa kuningas Galbatorixin joukot, jotka hyökkäsivät heidän turvapaikkaansa Farthen Dûriin. Vaikka vardenien kapinallisryhmiä repivät pian sisäiset valtataistelut, Eragonin on määrä lähteä Arya-neidon johdatta – mana Ellesméraan, haltioiden maahan, jotta hänen lohikäärme – ratsastajan koulutuksensa saataisiin päätökseen. Niin jatkuu Eragonin ja Saphiran uskomaton matka halki yhä uusien maiden ja vaarojen. Kaaos ja petos vaanivat joka puolella, ja Eragonin on oltava varuillaan. Hänen on myös omis – tettava kaikki tarmonsa magian ja muiden tärkeiden taitojen opetteluun. Onneksi Eragonin rinnalla on koko ajan korvaama – ton ystävä, Saphira. Puristaako kuningas Galbatorixin säälimätön koura eri puo – lilla Alagaësiaa puhjenneen vastarinnan lopulta hengettömäksi? Entä kasvaako Eragon oikean lohikäärmeratsastajan mittoihin?
CHRISTOPHER PAOLINI aloitti esikoisteoksensa Eragonin kirjoittamisen 15-vuotiaana. Jo tuolloin hän suunnitteli tarkasti Perillinen-sarjan koko mittavan tarinan ja seikkaperäisen maailman. Paolini oli 18-vuotias tullessaan bestseller-kirjailijaksi. Paolinia ovat aina kiehtoneet skandinaavinen mytologia ja muinaisnorja. Tämä kieli on ollut Perillisen haltiakielen ja useiden erisnimien lähde. Lisäksi eeppisen fantasian ystävää ovat erityisesti inspiroineet J. R. R. Tolkienin klassikko Taru sormusten herrasta sekä Beowulf, muinaisenglantilainen sankaritaru. Paolini asuu Montanassa, Yhdysvalloissa.
- Kustantaja / Valmistaja Tammi
- ISBN 9789520410407
- Tuotekoodi 9789520410407
- Alanimike Eragon – Toinen osa
- Kirjoittajat Christopher Paolini
- Kääntäjät Tarja Rouhiainen
- Kannen suunnittelijat Eevaliina Rusanen
- Sarja Eragon
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: yleinen; Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: toiminta- ja seikkailutarinat; Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: fantasia
- Ilmestymispäivä 14.10.2019
- Vuosi 2019
- Tuoteryhmä Nuorten romaanit
- Tuotepääryhmä Lasten- ja nuortenkirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Ikäsuositus alkaen 10
- Sivumäärä 696
- Avainsanat valtataistelu; ystävyys; hyvän ja pahan välinen taistelu; yliluonnolliset voimat; pojat (ikäryhmät); lohikäärmeet; kapinalliset
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain N
- Alkuperäinen nimi Eldest
- Pituus (mm) 209
- Leveys (mm) 138
- Korkeus (mm) 46
- Paino (g) 610
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Liimasidos
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Tammi, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.