Kokoelma yliluonnollisia tarinoita avaa oven vanhemmuuden pelkoihin ja kipukohtiin. Mitä jos itkuhälyttimestä alkaa kuulua pahimpia lapseen liittyviä pelkojasi? Entä kun tyttäresi katoaa aina nukahtaessaan paikkaan, johon haluaa lopulta jäädä? Tai jos ainoa tiesi vanhemmaksi on adoptoida lapsi, joka ikääntyy kymmenen kertaa sinua nopeammin?
Ethän kuole ennen minua on koskettava kuvaus isyyden monista vivahteista. Teoksen katseesta heijastuu niin lämpö kuin myös lohduton vääjäämättömyys.
”Menee ihon alle tehokkaammin kuin ehkä mikään lukemani sarjakuva pariinkymmeneen vuoteen!” – PETRI HILTUNEN (Praedor)
”Parasta genrekamaa aikoihin! ETHÄN KUOLE ENNEN MINUA kulkee arkisista peloista ylimaallisiin niin oivaltavasti ja koskettavasti, että käy jopa kateeksi.” – MARKO HAUTALA (Kuokkamummo)
Avi Heikkinen (s. 1984 Oulu) on tamperelainen sarjakuvantekijä ja käsikirjoittaja. Heikkisen esikoissarjakuvaromaani Valotusaika oli yksi vuoden 2019 eniten huomiota saaneita kotimaisia sarjakuvia, ja sen käännösoikeudet on sittemmin myyty Ranskaan.
Aapo Kukko (s. 1991 Kemi) on oululaistunut sarjakuvantekijä, joka on erikoistunut syväluotaamaan maskuliinisten mielenmaisemien vesistöjä. Merkittävimpien teosten joukkoon kuuluvat muun muassa Riekaleita (2015), Sosialisti ja nihilisti (2019) ja Puhumalla paras (2023).
- Kustantaja / Valmistaja Pokuto
- ISBN 9789526975948
- Tuotekoodi 9789526975948
- Kirjoittajat Avi Heikkinen
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Vanhemmuus; Sarjakuvaromaanit / sarjakuvakirjat: kauhu
- Ilmestymispäivä 13.11.2023
- Vuosi 2023
- Tuoteryhmä Sarjakuvat
- Tuotepääryhmä Kaunokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 204
- Avainsanat sarjakuvat; kauhusarjakuvat; sarjakuvanovellit
- Kirjastoluokka 85.32
- Pituus (mm) 247
- Leveys (mm) 180
- Korkeus (mm) 24
- Paino (g) 782
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Pokuto
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.