ihmeellinen puutarha
Fredrika Runeberg oli Suomen ensimmäisiä naiskirjailijoita ja feministejä – ja kansallisrunoilijan vaimo.
Suomen supernaisia -kuvakirjasarjan neljäs osa kertoo
1800-luvun älykkäästä ja sivistyneestä naisesta, tarmokkaasta edelläkävijästä, joka toimi miehensä tukijana ja managerina, kasvatti poikakatraan ja suurenmoisen puutarhan, oli mestari keittiössään ja joka kaiken muun työn ohessa keksi sen kuuluisan tortun tai sitten ei.
Koko elämänsä ajan Fredrika unelmoi, että saisi keskittyä kirjoittamiseensa, mutta mistä sen ajan olisi voinut ottaa?
Usein aamuvarhaisella, kun herra Runeberg vielä veteli sikeitä, hänen mielensä täyttivät tarinat kaukaisista maista ja ajoista. Noina hetkinä syntyi muun muassa Suomen ensimmäinen historiallinen romaani, mutta sitä harva enää muistaa.
Juhlikaamme siis Fredrikan syntymäpäivää 2. syyskuuta
ja syökäämme runebergintorttuja kahdesti vuodessa!
Sarjan aiemmat kirjat kertovat Minna Canthista, Ellen
Thesleffistä ja Eeva Kilvestä.
Leena Virtanen (s.1960) on toimittaja-kirjailija.
Sanna Pelliccioni (s. 1976) on palkittu kuvittaja ja
lastenkirjailija.
- Kustantaja / Valmistaja Teos
- ISBN 9789523631397
- Tuotekoodi 9789523631397
- Alanimike Kirjailija Fredrika Runebergin unelmat ja ihmeellinen puutarha
- Kirjoittajat Leena Virtanen
- Kuvittajat Sanna Pelliccioni
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Lasten- ja nuortenkirjat: kirjallisuus, kirjat ja kirjailijat
- Ilmestymispäivä 18.06.2021
- Vuosi 2021
- Tuoteryhmä Lasten ja nuorten tietokirjat
- Tuotepääryhmä Lasten- ja nuortenkirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 32
- Avainsanat naiset; kirjailijat; merkkihenkilöt
- Kirjastoluokka 88.2
- Kirjastoluokan kirjain L
- Pituus (mm) 297
- Leveys (mm) 226
- Korkeus (mm) 10
- Paino (g) 418
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Teos, Jääkärinkatu 8, 00150, HELSINKI
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.