Laakson ja vuorten valtakuntien vihanpito on jatkunut jo pitkään. Vuorten kuningatar Titsiina valittelee valtakuntansa karua näköä ja on kateellinen laakson satumaisista hedelmäsadoista. Laakson kuningatar Sindiina puolestaa halajaa itselleen vuoren rikkauksia. Kilvoittelu on kuitenkin vaarallista, sillä mikäli jättimetsän jätit heräävät, ovat valtakunnat pahassa pulassa
Eenoilla, laakson kuninkaallisella puusepällä, on onneksi neuvokas tytär Siina. Siina on päättänyt tehdä oman päänsä mukaan, sillä kielletty jättimetsä vetää häntä puoleensa. Mukaan seikkailuun hän saa Jertelin, vuorilla asuvan pojan. Kuinka kahden seikkailijan lopulta käy?
Lea Pennanen (1929-2019) oli suomalainen lastenkirjailija ja toimittaja. Pennanen työskenteli Yleisradion lastenradio-ohjelmien parissa niin toimittajana, ohjaajana kuin kirjoittajanakin. Hänelle myönnettiin Tirlittan-palkinto vuonna 2012.
- Kustantaja / Valmistaja SAGA Egmont
- ISBN 9788727185637
- Tuotekoodi 9788727185637
- Kirjoittajat Lea Pennanen
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: toiminta- ja seikkailutarinat; Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: fantasia; Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: luonto- ja eläintarinat
- Ilmestymispäivä 20.11.2024
- Vuosi 2024
- Tuoteryhmä E-kirjat, lapset ja nuoret
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Avainsanat kuningattaret; ystävyys; lastenkirjallisuus; fantasia; seikkailu; eläimet; sadut; 12-15-vuotiaille; 9-12-vuotilaille; jätit
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain L
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Brändi SAGA Egmont
- Tuotemuoto Digitaalinen aineisto ladattava
- Tuotemuodon lisätiedot EPUB; EPUB 3.0
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Lindhardt og Ringhof Forlag A/S, Vognmagergade 11, DK-1148 Copenhagen K
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.