”Istun poikani viereen ja otan häntä kädestä. Hän on silmin nähden väsynyt. Tunnen, kuinka pieni ja hento ote puristaa sormeani. Vilkaisen takana istuvaa puolisoani ja näen, kuinka poissa tolaltaan hän on. Yritämme pärjätä juuri saamamme tiedon kanssa. Sitä on mahdoton hyväksyä, mutta se on kuitenkin totuus.”
Juuso Juutisen perheen elämä mullistui esikoispojan ollessa puolivuotias. Sitkeän flunssan takaa paljastui harvinainen, täydellisen immuunikadon aiheuttava geenimutaatio. Yhtäkkiä mikä tahansa bakteeri tai virus saattoi olla kohtalokas. Alkoi kilpajuoksu kuolemaa vastaan, kilpajuoksu, jonka aikana Juuson piti kohdata itsensä, jotta voisi olla parhaiten tukena lapselleen, puolisolleen ja itselleen.
Jos me tästä selvitään kertoo kuolemanpelosta, syyllisyydentunteesta ja epävarmuudesta, vanhemmuuden mukanaan tuomasta vastuusta sekä elämän pienistä iloista. Mutta enemmän kuin mistään se kertoo pohjattomasta rakkaudesta.
Juuso Juutinen on kaupallisen muodin pitkäaikainen ammattilainen, jonka vastuulla on muun muassa Vans-vaatemerkin brändi Suomessa. Juutisen esikoispojalla havaittiin puolivuotiaana harvinainen SCID-geenimutaatio, joka aiheuttaa täydellisen immuunikadon. Samasta geenimutaatiosta kertoo John Travoltan tähdittämä elokuva The Boy in the Plastic Bubble.
- Kustantaja / Valmistaja WSOY
- ISBN 9789510493915
- Tuotekoodi 9789510493915
- Kirjoittajat Juuso Juutinen
- Kannen suunnittelijat Anna Makkonen
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Tositarinat; Omakohtaiset ongelmat ja terveysongelmat: pärjääminen; Perhe ja ihmissuhteet; Vanhemmuus
- Ilmestymispäivä 04.05.2023
- Vuosi 2023
- Tuoteryhmä Elämäkerrat, muistelmat
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 256
- Avainsanat kokemukset; isät; hoito; vanhemmuus; perhe-elämä; vauvat; sairastuminen; immuniteetti; mutaatiot; puutteet
- Kirjastoluokka 99.1
- Pituus (mm) 222
- Leveys (mm) 142
- Korkeus (mm) 24
- Paino (g) 348
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Liimasidos; Painettu suojapaperi; Sidontanauhat
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot WSOY, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, Helsinki
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.