Elämän ihmeellä on myös arkisempi puoli. Siihen liittyy närästystä, suonenvetoa, liitoskipuja, kramppeja ja kolotusta. Siihen liittyy hormoninhuuruista vetistelyä paljesoitinmusiikin tahdissa, ylikierroksille virittynyttä suojeluvaistoa sekä pienen ihmisen leuan alle kertyviä bataattiraitoja. Parhaimmillaan alkava elämä tarkoittaa kiitollisuutta siitä, että saa olla mukana todistamassa ihmeistä suurinta.
Kaikesta huolimatta, meille tulee vauva kertoo kauniin, kivuliaan ja toiveikkaan tarinan lapsen saamisesta ja vanhemmuudesta. Se tunnistaa ikiaikaisen tunteen ja tarpeen, lapsenkaipuun, tuiki tavallisena, mutta samalla ristiriitaisena tunteena. Lisäksi kirja antaa äänen henkilöille, jotka pohtivat äitiyttä, vanhemmuutta sekä siihen liittyviä, joskus kipeitäkin kysymyksiä eri näkökulmista.
Maria Burrow (s. 1983) on oululainen kirjailija, joka työskentelee kirjoittamisen lisäksi teknisenä asiantuntijana. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri ja elämäntaitovalmentaja. Marian esikoisteos Mindfulness eläin ilmestyi 2021 (Basam Books). Uusi tietokirja Kaikesta huolimatta, meille tulee vauva – tarinoita elämän synnystä ja vanhemmuudesta kertoo millaista on kokea lapsenkaipuuta ja olla raskaana nelikymppisenä. Kirjassa on mukana monta koskettavaa ja ainutlaatuista vieraskynäkertomusta, jotka käsittelevät äitiyden ja vanhem- muuden teemoja.
- Kustantaja / Valmistaja Momentum Kirjat
- ISBN 9789527553398
- Tuotekoodi 9789527553398
- Alanimike Tarinoita elämän synnystä ja vanhemmuudesta
- Kirjoittajat Maria Burrow
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Raskaus, syntymä ja vauvanhoito; Itseapu, henkinen kasvu
- Ilmestymispäivä 23.11.2023
- Vuosi 2023
- Painos 1
- Tuoteryhmä Psykologia, filosofia
- Tuotepääryhmä Tietokirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 216
- Avainsanat kokemukset; vanhemmuus; äidit; äitiys; vanhemmat; synnytys; raskaus; lapsettomuus; lastenhankinta; lapset (perheenjäsenet)
- Kirjastoluokka 17.3
- Pituus (mm) 199
- Leveys (mm) 142
- Korkeus (mm) 23
- Paino (g) 242
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Liepeelliset pehmeät kannet
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Momentum Kirjat, Suotie 15, 05200, RAJAMÄKI
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.