Tänä yönä kaikki muuttuu. Tänä yönä he pakenevat.
Suljetussa kaupunkivaltio Airepoliksessa innovaatiot ovat ihmishenkiä tärkeämpiä. Jokainen asukas kouluikäisestä lähtien pakotetaan keksimään uusia ideoita, joiden avulla kaupunki voi kehittyä. Kaupungissa ei ole lainkaan koteja, sillä siellä uskotaan, että paikallaan pysyminen tukahduttaa luovuuden.
Neljätoistavuotias Kipinä, hänen siskonsa Vanamo ja isänsä Jalava ovat saaneet tarpeekseen valtion ahdistavasta ilmapiiristä ja valvonnasta. Kipinän pahin painajainen on Luovuuskuutio, tiiviisti suljettu älyhuone, josta ei pääse ulos, ennen kuin on keksinyt uuden innovaation.
Mutta kun pakoretki alkaa, kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Airepolis ulottaa lonkeronsa pelottavan pitkälle.
Mirjami Sirén (s. 1992) on oululaislähtöinen, nykyään Kauniaisissa asuva opettaja. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Hänen tekstejään on palkittu useissa valtakunnallisissa kirjoituskilpailuissa.
Kirjoittamisen lisäksi Mirjami nauttii tanssimisesta, teatterista, viulunsoitosta ja säveltämisestä.
- Kustantaja / Valmistaja Myllylahti
- ISBN 9789523563889
- Tuotekoodi 9789523563889
- Kirjoittajat Mirjami Sirén
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: spekulatiivinen kaunokirjallisuus, dystopiat ja utopiat
- Ilmestymispäivä 31.03.2023
- Vuosi 2023
- Painos 2 (2. p)
- Tuoteryhmä Nuorten romaanit
- Tuotepääryhmä Lasten- ja nuortenkirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Ikäsuositus alkaen 11
- Ikäsuositus päättyen 15
- Sivumäärä 303
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain N
- Uusintapainoksen pvm 16.01.2025
- Pituus (mm) 212
- Leveys (mm) 150
- Korkeus (mm) 28
- Paino (g) 416
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Myllylahti Oy, Mänkimiehentie 14 E, 02780, ESPOO
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.