Herkkävireinen kuvakirja haikeasta, monia koskettavasta elämänvaiheesta.
Elias viettää viikonloppuisin aikaa mumminsa kanssa, ja mummi kertoo hauskoja tarinoita – kunnes eräänä päivänä hän unohtaa tarinat. Hän ei muista enää Eliaksen nimeäkään eikä sitä, minne hän laittoi television kaukosäätimen. Kaukosäädin onneksi löytyy jääkaapista, mutta muuttunut mummi mietityttää Eliasta.
Lotta-Sofia Saahkon kirjoittama ja Mira Malliuksen kuvittama kirja kertoo lapselle tarinan keinoin, mitä muistisairaus tarkoittaa. Kirja muistuttaa myös siitä, että hassuille vahingoille saa nauraa ja että yhdessä selvitään mistä vaan. Ennen mummi auttoi Eliasta, ja nyt Elias auttaa mummia!
Lotta-Sofia Saahko (FM) on toiminut pitkään pappansa omaishoitajana ja tietää, millaista muistisairaan arki on. Puhujana hän kiertää kertomassa eri-ikäisille kohderyhmille mm. arvokkaasta vanhuudesta ja positiivisesta omaishoitajuudesta. Kun mummi unohti tarinat on Lotan neljäs lastenkirja, ja se on osa “Minä pärjään” -sarjaa, jossa käsitellään lapsen elämässä tapahtuvia vaikeita muutoksia.
Mira Mallius on kuvittaja ja lastenkirjailija, jonka kuvituksia näkee niin korteissa ja kalentereissa kuin monissa lastenkirjoissakin. Mallius rakastaa piirtämistä, koskettavia tarinoita ja suuria seikkailuja. Hän on kuvittanut parikymmentä kirjaa.
- Kustantaja / Valmistaja Tammi
- ISBN 9789520467036
- Tuotekoodi 9789520467036
- Kirjoittajat Lotta-Sofia Saahko
- Kuvittajat Mira Mallius
- Lukijat Lotta-Sofia Saahko
- Kannen suunnittelijat Mira Mallius
- Sarja Minä pärjään
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Lasten kuvakirjat
- Ilmestymispäivä 20.01.2025
- Vuosi 2025
- Painos 1
- Tuoteryhmä E-kirjat, lapset ja nuoret
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Ikäsuositus alkaen 3
- Avainsanat isoäidit; sairaus; muisti (kognitio); lapsenlapset; muistisairaudet; unohtaminen; muistisairaat
- Kirjastoluokka 85.2
- Kirjastoluokan kirjain L
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Tuotemuoto Digitaalinen aineisto ladattava
- Tuotemuodon lisätiedot Synkronoitu ääni; EPUB; Lukittu ulkoasu; EPUB 3.0
- Turvallisuusvaroitukset Ei tunnistettuja vaaroja tai varoituksia
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Tammi, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- Sivumäärä (Kovakantinen) 32
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.