Palkitun kirjailijan utopia Maailmankodista on rohkeudessaan pysäyttävä. Tulevaisuudenkuvitelma häikäisee elämänvoimallaan ja palauttaa lukijan kyvyn unelmoida.
Heitä on viisi ja he tapaavat Sopusointu-leirillä yksinäisille. Vaikka luonto on alkanut elpyä ja ihmiset ovat vihdoin yhdenvertaisia, jokainen tytöistä on kohdannut surua omassa elämässään. Lisäksi esiäidin muistot maailmanlopun partaalta heittävät varjonsa heidän ylleen. Joselinan veli on kuollut salaperäisten konehyönteisten hyökkäyksessä, ja tytöt lähtevät yhdessä selvittämään niiden arvoitusta. Mysteeri vie heidät taistellen ja tanssien läpi Maailmankodin ihmeiden – ja lopulta matka saattaa olla perille pääsyä tärkeämpää.
Teos on kangastus seikkailuromaanista, moderni tyttökirja ja visionäärinen tutkielma ystävyydestä ja paremmasta maailmasta.
Siiri Enoranta (s. 1987) on tamperelainen kirjailija, joka kirjoittaa nuorille ja aikuisille. Maailmantyttäret voitti Yläkoulun Nuori Aleksis -palkinnon ja sai Anni Swan -mitalin, joka jaetaan kolmen vuoden välein parhaalle suomalaiselle lasten- tai nuortenkirjalle. Enorannan romaaneille on myönnetty myös mm. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia- ja Topelius-palkinnot sekä Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjapalkinnon ehdokkuus.
- Kustantaja / Valmistaja WSOY
- ISBN 9789510479971
- Tuotekoodi 9789510479971
- Kirjoittajat Siiri Enoranta
- Lukijat Laura Eklund Nhaga
- Kannen suunnittelijat Riikka Turkulainen
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: toiminta- ja seikkailutarinat; Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: spekulatiivinen kaunokirjallisuus, dystopiat ja utopiat; Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: perhe
- Ilmestymispäivä 08.03.2022
- Vuosi 2022
- Painos 1
- Tuoteryhmä Äänikirjat, lapset ja nuoret
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Ikäsuositus alkaen 15
- Kesto 10h:52min:00s
- Avainsanat ystävyys; robotit; tytöt; etsintä; suru; menetys; hyönteiset; orvot; maailma; leirit; tuhon jälkeinen maailma; pelastaminen; 2130-luku
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain N
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Tuotemuoto Ladattava äänitiedosto
- Tuotemuodon lisätiedot MP3
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot WSOY, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, Helsinki
- Sivumäärä (Kovakantinen) 390
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.