Susanna Heli on ollut tukemassa ja voimistamassa synnyttäviä naisia sadoissa synnytyksissä. Tässä kirjassa hän esittelee neljä tehokasta työkalua, jotka auttavat synnyttäjää välttämään stressiä ja pelkoa. Oikealla tavalla toteutettu hengitys, rentoutuminen, oikeanlainen äänenkäyttö ja ajatuksen voiman hyödyntäminen lievittävät pelkoa ja vahvistavat synnyttäjän turvallisuudentunnetta. Työkalut ovat yksinkertaisia ja soveltuvat käytettäviksi kaikissa synnytyksen vaiheissa. Niiden hyödyntäminen takaa, että synnytyksestä tulee voimaannuttava ja myönteinen kokemus sekä synnyttäjälle että hänen kumppanilleen.
Peloton synnytys sopii sekä ensisynnyttäjälle että uudelleensynnyttäjälle, niin kivunlievitystä haluavalle kuin täysin lääkkeetöntä synnytystä toivovallekin. Kirjan vinkeistä hyötyy sekä vaikeasta synnytyspelosta kärsivä että pelottomampi, huolellisesti synnytykseensä valmistautuva lukija.
Tukihenkilön merkitys korostuu, kun halutaan ehkäistä synnytyksen aikaista pelkoa ja stressiä. Siksi kirjassa on myös tukihenkilölle tarkoitettu osa, jonka käytännölliset ohjeet auttavat tarjoamaan apua synnyttäjälle ja toimimaan niin, että tukihenkilöstä tulee synnyttäjän tärkein tuki ja turva.
- Kustantaja / Valmistaja Gummerus
- ISBN 9789512418374
- Tuotekoodi 9789512418374
- Alanimike Kohti turvallista kokemusta
- Kirjoittajat Susanna Heli
- Kääntäjät Susanna Hirvikorpi
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Raskaus, syntymä ja vauvanhoito
- Ilmestymispäivä 02.03.2020
- Vuosi 2020
- Tuoteryhmä E-kirjat, tieto
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Avainsanat äitiys; synnytyspelko; raskausaika
- Kirjastoluokka 59.571
- Alkuperäinen nimi Föda utan rädsla För en trygg förlossning
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Tuotemuoto Digitaalinen aineisto ladattava
- Tuotemuodon lisätiedot EPUB; EPUB 2.0.1
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Gummerus Kustannus Oy, PL 1000 , Käenkuja 3 A, 3.krs, 00501, HELSINKI
- Sivumäärä (Kovakantinen) 196
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.