Kohtaloaan seuraava Eragon ja hänen lohikäärmeensä Saphira ovat kulkeneet yhdessä pitkän matkan. Mutta ovatko he valmiita kohtaamaan Galbatorixin? Viimeisessä taistelussa ei ole tarjolla uusia mahdollisuuksia.
Lohikäärmeratsastaja, Varjontappaja. Eragonilla on jo monta nimeä ja ansiota, mutta vaarallisin tehtävä on yhä edessäpäin. Kun vardenit, kapinallisten joukot, keräävät voimiaan ja suuntaavat kohti Valtakunnan pimeää ydintä, on Eragonin noustava uudelle tasolle niin taistelijana kuin ihmisenäkin. Onko hän valmis kaikkeen, mitä häneltä vaaditaan, ennen kuin hän on oppinut tuntemaan todellisen sisimpänsä? Kaiken keskellä kuningatar Nasuada yrittää vakuuttaa sekä itsensä että vardenit siitä, ettei heidän yrityksensä ole järjetön. Miten Galbatorixin, ylivoimaisen vastustajan voi voittaa?
CHRISTOPHER PAOLINI aloitti esikoisteoksensa Eragonin kirjoittamisen 15-vuotiaana. Jo tuolloin hän suunnitteli tarkasti Perillinen-sarjan koko mittavan tarinan ja seikkaperäisen maailman. Paolini oli 18-vuotias tullessaan bestseller-kirjailijaksi. Paolinia ovat aina kiehtoneet skandinaavinen mytologia ja muinaisnorja. Tämä kieli on ollut Perillisen haltiakielen ja useiden erisnimien lähde. Lisäksi eeppisen fantasian ystävää ovat erityisesti inspiroineet J. R. R. Tolkienin klassikko Taru sormusten herrasta sekä Beowulf, muinaisenglantilainen sankaritaru. Paolini asuu Montanassa, Yhdysvalloissa.
- Kustantaja / Valmistaja Tammi
- ISBN 9789520410421
- Tuotekoodi 9789520410421
- Alanimike eli Sielujen holvi – Neljäs kirja
- Kirjoittajat Christopher Paolini
- Kääntäjät Sirkka Aulanko
- Sarja Eragon
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Englanti
- Thema-luokitus Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: fantasia; Lasten ja nuorten käännetty kaunokirjallisuus; Lasten- ja nuortenkirjat: lohikäärmeet
- Ilmestymispäivä 14.10.2019
- Vuosi 2019
- Tuoteryhmä Nuorten romaanit
- Tuotepääryhmä Lasten- ja nuortenkirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Ikäsuositus alkaen 10
- Sivumäärä 937
- Avainsanat valtataistelu; ystävyys; hyvän ja pahan välinen taistelu; yliluonnolliset voimat; pojat (ikäryhmät); lohikäärmeet; kapinalliset
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain N
- Alkuperäinen nimi Inheritance
- Pituus (mm) 210
- Leveys (mm) 136
- Korkeus (mm) 59
- Paino (g) 810
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Liimasidos
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Tammi, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.