Ram on jäänyt yksin huolehtimaan pikkuveljestään Jamista, kun iso, emo ja Rääpäle ovat jääneet myrskyisen meren syövereihin. Uusi elämä kotikodan emäntänä on asettunut uomiinsa, mutta suru painaa sisaruksia ja yrittää päästä niskan päälle. Lähestyvä talvi vie ajatukset siihen, miten emo on kylmään vuodenaikaan valmistautunut. Ramin on yritettävä toimia nyt itse samoin.
Vaikka heidät on otettu osaksi yhteisöä, Ram ja Jam eivät tunne oloaan aivan kotoisaksi. Varsinkin Ramin mieli vetää kohti maata Pienen Meren takana. Sieltä iso ja emo tulivat Saarelle, ja sinne Ram haluaa päästä. Yllättäen kylänvanhin siunaa sisarusten matka-aikeet, ja suurta seikkailua aletaan valmistelemaan. Mukaan lähtee sudentappaja Kara, jonka apu tulee sisaruksille tarpeen. Kun he vihdoin pääsevät perille, kukaan ei osaa arvata, millainen salaisuus ison ja emon menneisyydestä paljastuu…
Kivikausi
Kivikausi-sarja seuraa jännittävästi Ram-tytön elämää kivikauden Suomessa.
Maijaliisa Dieckmann (s. 1934) on suomalainen lasten- ja nuortenkirjailija. Dieckmannin tuotantoon kuuluu historiallisia ja seikkailullisia teoksia. Hän on saanut Topelius-palkinnon 2003 teoksesta Luostarin Piritta, ja Arvid Lydecken-palkinnon 2011 teoksesta Väläys pimeässä.
- Kustantaja / Valmistaja SAGA Egmont
- ISBN 9788727183763
- Tuotekoodi 9788727183763
- Kirjoittajat Maijaliisa Dieckmann
- Sarja Kivikausi
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: toiminta- ja seikkailutarinat; Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: perhe; Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: historiallinen
- Ilmestymispäivä 07.08.2024
- Vuosi 2024
- Tuoteryhmä E-kirjat, lapset ja nuoret
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Avainsanat historia; salaisuudet; ihmissuhteet; perhe; seikkailu; nuortenkirjallisuus; menetys; kivikausi; historiallinen kirjallisuus; 12-15-vuotiaille
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain N
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Brändi SAGA Egmont
- Tuotemuoto Digitaalinen aineisto ladattava
- Tuotemuodon lisätiedot EPUB; EPUB 3.0
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Lindhardt og Ringhof Forlag A/S, Vognmagergade 11, DK-1148 Copenhagen K
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.