Lapsen voi tutustuttaa tunteiden maailmaan erilaisilla kehollisilla ja elämyksellisillä tavoilla. Kehotunteisiin tutustumalla lapsi oppii, miten hänen kehonsa reagoi erilaisiin tunnetiloihin. Taide avaa polkuja elämyksellisyydelle ja tunteiden ilmaisulle.
Tunnelinnun runot luovat pohjan, jonka avulla voi rakentaa kokemuksellisia tunnekasvatuksen toimintatuokioita. Tuokioita voi toteuttaa muun muassa kädentaitoihin, musiikkiin sekä tanssiin ja liikkeeseen liittyvien tehtävien avulla. Ne vahvistavat lapsen kykyä tunnistaa ja nimetä tunteita.
Kirja sisältää runsaasti erilaisia taidelähtöisiä tehtäviä selkeine toteuttamisohjeineen. Niiden avulla lasten tunnekasvatusta voi rikastuttaa niin, että lapsi pääsee kokemaan, tutkimaan ja oivaltamaan itse. Teos sopii varhaiskasvatukseen, alkuopetukseen ja koteihin.
Mirkka Auvinen on suurperheen äiti, musiikkipedagogi, runoilija ja kasvatustieteen maisteri. Lisäksi hän on opiskellut tanssipedagogiikkaa ja psykologiaa. Hän on kiinnostunut taiteen vaikutuksesta yksilön kasvuun ja hyvinvointiin.
Kuvittaja-graafikko Susanna Sinivirran töissä luonto on keskeinen elementti. Sinivirran kuvista välittyy toivo, ilo ja lämpö, jotka ovat hänelle tärkeitä arvoja.
- Kustantaja / Valmistaja Santalahti-kustannus
- ISBN 9789523703322
- Tuotekoodi 9789523703322
- Alanimike Elämyksellistä tunnekasvatusta lapsille
- Kirjoittajat Mirkka Auvinen
- Kuvittajat Susanna Sinivirta
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Varhaiskasvatus; Lasten ja nuorten runous; Lasten ja nuorten henkilökohtaiset ja yhteiskunnalliset aiheet: tunteet ja mielialat
- Ilmestymispäivä 12.04.2023
- Vuosi 2023
- Tuoteryhmä Lasten ja nuorten tietokirjat
- Tuotepääryhmä Lasten- ja nuortenkirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Ikäsuositus alkaen 4
- Ikäsuositus päättyen 8
- Sivumäärä 126
- Avainsanat varhaiskasvatus; tunteet; lapset (ikäryhmät); tunnetaidot; alkuopetus; kädentaidot; tanssi; ilmaisu; liike; tunnekasvatus; taidelähtöiset menetelmät; kokemusoppiminen
- Kirjastoluokka 14.16
- Kirjastoluokan kirjain L
- Pituus (mm) 210
- Leveys (mm) 210
- Korkeus (mm) 13
- Paino (g) 364
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Santalahti-kustannus, PL 303, Aatoksenkatu 8 F, 40101, JYVÄSKYLÄ
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.