Perinteisiä odotuksia raikkaasti rikkova romaani kolmesta erilaisesta lukiolaistytöstä ja ajanjaksosta, jolloin elämää suuremmat asiat tapahtuvat ensimmäistä kertaa.
Mimmi on päättänyt olla uskomatta rakkauteen, kun taas hänen paras ystävänsä Rönkkö janoaa yhteyttä toiseen ihmiseen. Kaksikko työskentelee yhdessä smoothie-baarissa, jossa he kohtaavat eräänä päivänä Emman. Taitoluistelijalupaus sattuu keskelle vedonlyöntiä siitä, voiko pelkkään katseeseen rakastua. Mimmin ja Emman välille syntyy nopeasti yhteys, joka ei jätä kumpaakaan rauhaan. Heidän välillään on vetovoimaa, jollaisesta Rönkkö haaveilee. Lopulta heistä jokaisen on kysyttävä itseltään, minkä puolesta he ovat valmiit taistelemaan.
Ilona Ahdin ja Daniela Hakulisen häpeilemättömässä tekstissä ääneen pääsevät tyttöjen tunteet ja ajatukset. Romaani syventää kaksikon käsikirjoittaman menestyselokuvan tarinaa ja tuo siihen uusia tasoja. Tytöt tytöt tytöt valtasi valkokankaat vuonna 2022, ja elokuva voitti palkintoja niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.
Ilona Ahti (s. 1987) ja Daniela Hakulinen (s. 1984) ovat palkittuja tv- ja elokuvakäsikirjoittajia. He kirjoittivat yhdessä ”Tytöt tytöt tytöt” -menestyselokuvan. Ahti on kirjoittanut myös romaanin Stop Secret ”Hikisukka Hirmunen”, joka sai Runeberg Junior 2024 -kunniamaininnan.
- Kustantaja / Valmistaja Tammi
- ISBN 9789520463052
- Tuotekoodi 9789520463052
- Kirjoittajat Ilona Ahti; Daniela Hakulinen
- Kannen suunnittelijat Laura Lyytinen
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: yleinen
- Ilmestymispäivä 08.01.2025
- Vuosi 2025
- Painos 1
- Tuoteryhmä E-kirjat, lapset ja nuoret
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Ikäsuositus alkaen 16
- Avainsanat ihmissuhteet; lukiolaiset; tytöt; ihastus
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain N
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Tuotemuoto Digitaalinen aineisto ladattava
- Tuotemuodon lisätiedot EPUB; Mukautuva teksti; EPUB 3.0
- Turvallisuusvaroitukset Ei tunnistettuja vaaroja tai varoituksia
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Tammi, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- Sivumäärä (Kovakantinen) 171
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.