Valpuri-kuvakirjasarjan neljännessä osassa Valpurin pitäisi mennä nukkumaan, mutta uni ei tule. Mitä jos hänen luokseen ei tulekaan tänä iltana Nukkumatti vaan Nukkuteppo, tämän outo veli, joka saa hillumaan läpi yön? Uninallekaan ei auta, sillä Valpuri pelkää tulleensa sille nallergiseksi.
Minikokoinen asennemuija Valpuri ratkoo uniaikaan vastaan tulevia haasteita tuttuun tyyliinsä, ja tavallinen ilta eskaloituu jälleen villiksi mielikuvitusseikkailuksi. Sarjan aikaisemmat, yhtä pitelemättömät osat ovat Valpuri ja vaarallinen aamupuuro, Valpuri ja hirmuinen hammashässäkkä sekä Valpuri ja valtaisa vaatekaaos. Puuron taltutukseen keskittynyt avausosa oli Finlandia-ehdokkaana 2022.
Saara Kekäläinen on parempi kukkumaan kuin nukkumaan. Sängyssä lukeminen on hänen mielipuuhaansa. Kekäläinen kirjoittaa sekä lapsille että aikuisille, ja Valpuri ja uskomaton uniseikkailu on hänen yhdeksäs oma teoksensa. Reetta Niemensivu on lahtelainen kuvittaja ja sarjakuvataiteilija, joka on kuvittanut lastenkirjoja ja julkaissut useita sarjakuva-albumeja. Hän harrasti lapsena unissakävelyä ja visioi, että siinä kävellessä voisi samalla kätevästi siivota. Nykyään Nukkuteppo on hänelle tutumpi vieras.
- Kustantaja / Valmistaja Tammi
- ISBN 9789520467425
- Tuotekoodi 9789520467425
- Kirjoittajat Saara Kekäläinen
- Kuvittajat Reetta Niemensivu
- Kannen suunnittelijat Reetta Niemensivu
- Sarja Valpuri
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Lasten kuvakirjat
- Ilmestymispäivä 03.02.2025
- Vuosi 2025
- Painos 1
- Tuoteryhmä Lasten kuvakirjat
- Tuotepääryhmä Lasten- ja nuortenkirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Ikäsuositus alkaen 3
- Sivumäärä 44
- Avainsanat lapsiperheet; isät; arkielämä; tyttäret; ilta; uni (lepotila); mielikuvitus; nukahtaminen; nukkumaanmeno
- Kirjastoluokka 85.2
- Kirjastoluokan kirjain L
- Pituus (mm) 266
- Leveys (mm) 201
- Korkeus (mm) 10
- Paino (g) 340
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Lankasidos; Ylivetokannet; Sidontanauhat
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Tammi, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.